Verottaja on 12.2.2025 julkaissut uuden kannanoton, minkä myötä ensimmäiseen veroluokkaan perintö- ja lahjaverotuksessa katsotaan kuuluvan uusia henkilöitä. Nyt on siis hyvä aika miettiä, olisiko syytä päivittää testamenttia. Perintö- ja lahjaverohan on henkilökohtainen vero ja määrätään saadun omaisuuden suuruuden perusteella. Mitä useammalle saajalle perintö tai lahja siis jakautuu, sitä pienemmäksi kokonaisverorasitus jää.
Ensimmäistä veroluokkaa sovelletaan saannoissa, joissa:
- Testamentin-/lahjansaajana on kuolleen aviopuolison rintaperillinen;
- Testamentin-/lahjansaajana on entisen aviopuolison rintaperillinen;
- testamentinsaajana on entisen aviopuolison rintaperillinen, ja entinen aviopuoliso on solminut uuden avioliiton;
- lahjansaajana on entisen aviopuolison rintaperillinen, ja lahjanantaja tai lahjanantajan entinen aviopuoliso on solminut uuden avioliiton.
Laissa mainitut ensimmäiseen veroluokkaan kuuluvat henkilöt:
- perinnönjättäjän aviopuoliso, suoraan ylenevässä tai alenevassa polvessa oleva perillinen, aviopuolison suoraan alenevassa polvessa oleva perillinen sekä perinnönjättäjän kihlakumppani tai avopuolisoiden yhteistalouden purkamisesta annetussa laissa (26/2011) tarkoitettu avopuoliso saamansa perintökaaren 8 luvun 2 §:ssä tarkoitetun avustuksen määrään asti.
Koko kannanotto on luettavissa täältä.
Vastaa