28.2.2025 Risto Murron johtama Kasvuriihi-työryhmä julkaisi loppuraporttinsa. Raporttia on kommentoitu julkisuudessa vilkkaasti ja erityisesti siinä mainittua perintö- ja lahjaveron poistoehdotusta. Verojen poistaminenhan kuulostaa aina mukavalta uutiselta. Mutta tähänkin on ns. koira haudattuna.
Työryhmä nimittäin ehdottaa perintö- ja lahjaveron korvaamista luovutusvoiton verotuksella. Tämä on ns. Ruotsin malli, johon Ruotsi siirtyi perintö- ja lahjaverotuksesta luopuessaan. Vaihtoehdon etuna olisi toki se, että vero tulisi maksettavaksi vasta kun lahjana tai perintönä saatu omaisuus myydään eteenpäin. Nykymallin ongelmana on, että perintö- ja lahjavero tulee maksettavaksi jo perinnön tai lahjan saannin hetkellä. Jos kuitenkin perintönä tai lahjana on saatu omaisuutta, joka ei ole helposti muutettavissa rahaksi (esim. kesämökki, jota ei haluta myydä tai asunto alueella, jolla ei ole ostajia), perinnön- tai lahjansaaja joutuu rahoittamaan verojen maksun muilla varoillaan tai ottamalla lainaa. Näihin rahoitusongelmiin on kuitenkin ollut löydettävissä varsin käyttökelpoisia ratkaisuja esim. hyvin laaditun testamentin tai lahjakirjan avulla.
Siirtyminen perintö- ja lahjaverotuksesta luovutusvoiton verotukseen merkitsisi kuitenkin merkittävää verotaakan nousua. Nykyisin, luovutusvoitto verotetaan pääomatulona. Vero on 30% EUR 30.000,00 asti ja 34% sen ylimenevältä osalta. Perintövero puolestaan vaihtelee 7% ja 19% välillä lähiomaisten ja 19% ja 33% välillä muiden kuin lähiomaisten kohdalla. Lahjaveroprosentit puolestaan ovat 8% ja 17% lähiomaisten ja 19% ja 33% muiden kuin lähiomaisten ollessa saajina. On myös muistettava, että perintöveron kohdalla käytettävissä on myös erilaisia vähennyksiä (esim. EUR 90.000,00 puolisovähennys).
Esimerkki:
Veroluokkaan I kuuluva lähiomainen saa perintönä EUR 100.000,00. Perintövero tästä on EUR 8.700,00 ((100.000,00-60.000,000) x 13% + 3.500,00).
Samainen henkilö luovuttaa omaisuuttaan EUR 100.000,00 arvosta.
Luovutushinta on 100.000,00
Hankintameno-olettama 20% eli 20.000,00
Verotettava luovutusvoitto 80.000,00
Luovutusvoittovero tästä on EUR 26.000,00 ((30.000,00 x 30%) + (50,000.00 x 34%)
Lopullinen luovutusvoittoverolaskelma toki riippuu siitä, miten alkuperäinen luovutushinta lasketaan. Saattanee nimittäin olla, että luovutushinnaksi katsotaan alkuperäinen luovutushinta eikä suinkaan perintöverotuksessa vahvistettua arvoa. Yllä olevassa esimerkissä on käytetty 20% hankintameno-olettamaa (olettamana siis, että omaisuus on omistettu alle 10 vuotta).
Hallituksen on määrä jatkaa keskustelua tästä (ja 40 muusta raportissa mainitusta ehdotuksesta) 4. – 5. maaliskuuta 2025 pidettävässä seminaarissaan. Seuraamme joka tapauksessa tilannetta tarkkaan, jotta verorasitus asiakkaillemme jää mahdollisimman alhaiseksi ja muutoinkin edukkaaksi!
Vastaa